Bensalaskuri / Diesel laskuri
Polttoainelaskurin avulla saat laskettua paljonko maksaa esimerkiksi 50 litraa bensaa, kun tiedät bensan hinnan. Lisäksi voit laskea montako litraa tietyllä rahamäärällä saa ja kuinka pitkälle sillä pääsee.
Polttoaineiden hintakehitys ja historia
Polttoaineen hinta on kasvanut hurjasti vuonna 2022. Dieselin ja bensan hinta on jopa noussut maagisen 2€ / litra yläpuolelle. Myös dieselin hinta on ensimmäistä kertaa noussut bensan hintaa korkeammaksi. Korkeimmillaan bensan ja dieselin hinta on ollut kesäkuussa 2022 yltäen keskiarvollisesti jopa 2,67€ litralta. Syyskuuta kohden hinta on kuitenkin vähän korjaantunut alaspäin ollen 2,2€ / litra tietämillä.
Korona pandemia laski polttoaineen hintoja hetkellisesti
Vuonna 2020 helmikuussa alkoi Covid-19 pandemia levitä voimakkaasti ympäri maailmaa, mikä aiheutti muunmuassa polttoaineen hinnassa romahduksen, jolloin dieseliä sai edullisimmillaan hintaan 1,16€ / litra. Ennen pandemiaa tosin dieselin hinta pyöri noin 1,5€ litra tietämillä, mikä vaikuttaa nykyisiin hintoihin nähden pieneltä jo sekin.
Polttoaineen hinta 20 vuotta sitten
Autoalan tiedotuskeskuksen tilaston mukaan 20 vuotta sitten eli vuonna 2002 bensan hinta oli 1,03€ litra ja dieselin hinta 0,78€ litra. Laskurilla laskettaessa esimerkiksi 50 litraa dieseliä maksaisi 39€, kun nykyhinnalla sama määrä maksaa 110€, mikä tarkoittaa noin 180% korotusta.
Nykypäivänä kun dieselin hinta on noin 2,2€ litra, niin 6 litraa / 100km kuluttavalla autolla pääsee noin 379 kilometriä, kun taas vuonna 2002 samalla kulutusmäärällä olisi päässyt 1068km.
Kuinka säästää polttoainekuluissa - 10 vinkkiä
Polttoaineen hinta on merkittävä kuluerä monille kuluttajille, mutta onneksi on olemassa keinoja säästää polttoainekuluissa. Tässä on kymmenen vinkkiä, joiden avulla voit säästää polttoainekuluissa ja samalla vähentää hiilidioksidipäästöjä.
- Aja tasaisesti: Vältä kiihdyttelyä ja jarruttelua, sillä ne kuluttavat enemmän polttoainetta.
- Vältä raskasta kuormitusta: Turha paino autossa kasvattaa polttoainekulutusta.
- Huolla autoa säännöllisesti: Hyvin huollettu auto kuluttaa vähemmän polttoainetta.
- Pidä renkaat oikeassa ilmanpaineessa: Alhainen ilmanpaine kasvattaa polttoainekulutusta.
- Vältä tyhjäkäyntiä: Sammuta moottori, jos se ei ole tarpeellista.
- Käytä ilmastointia viisaasti: Ilmastointi kasvattaa polttoainekulutusta, joten käytä sitä harkiten.
- Käytä vaihtoehtoisia liikennemuotoja: Kävely, pyöräily tai joukkoliikenne voivat olla polttoainekulutusta säästävä vaihtoehto.
- Suunnittele reitti etukäteen: Vältä tarpeetonta ajamista ja suosi suoria reittejä.
- Vältä ruuhka-aikaa: Liikenne ruuhka-aikana kuluttaa enemmän polttoainetta.
- Käytä taloudellista ajotapaa: Käytä kaasua ja jarrua varovasti, vaihda vaihteita oikea-aikaisesti ja käytä moottorijarrutusta.
Näillä vinkkeillä voit säästää polttoainekuluissa ja samalla auttaa ympäristöä. Muista kuitenkin aina huomioida myös turvallisuus ja ajoneuvon valmistajan suositukset.

Polttoaineen hinnat euroopassa
Reaaliaikaisia polttoaineen hintoja voit seurata linkistä European Fuel Frices.
Vanhoissa neuvostomaissa eimerkiksi 95 oktaaninen bensa on edullisinta. Suomi asettuu polttoaineen hinnoittelussa kalliimpaan kärkipäähän, mutta merkittävistä eroista ei kuitenkaan puhuta ainakaan pohjoismaiden osalta.
Onko kaasuauto hyvä valinta?
Kaasuautojen suosio on kasvanut viime vuosina, ja niiden valitseminen voi olla monella tapaa järkevää.
Ensinnäkin, kaasuautojen käyttö on ympäristöystävällisempää kuin perinteisten bensiini- tai dieselautojen. Kaasuautot käyttävät polttoaineenaan maakaasua tai biokaasua, joka tuottaa huomattavasti vähemmän hiilidioksidipäästöjä kuin perinteiset polttoaineet. Tämä voi auttaa vähentämään ajoneuvojen aiheuttamaa ympäristökuormitusta ja edistämään ilmastonmuutoksen torjuntaa.
Toiseksi, kaasuautojen käyttökustannukset ovat usein edullisempia kuin bensiini- tai dieselautojen. Kaasu on yleensä halvempaa kuin bensiini tai diesel, mikä voi tuoda säästöjä polttoainekustannuksissa.
On kuitenkin huomioitava, että kaasuautojen käyttöön liittyy myös joitakin haasteita. Kaasun saatavuus voi vaihdella alueittain, eikä kaasuasemia ole vielä yhtä paljon kuin perinteisiä huoltoasemia. Varsinkin jos on aikomus tehdä pitempiä matkoja, niin on syytä selvittää missä kaasun jakeluasemat matkanvarrella sijaitsee.