Ansiosidonnaisen määrä laskuri

Ansiosidonnaisen määrä laskurin avulla pystyt laskemaan suuntaa antavasti paljonko saisit ansiosidonnaista päivärahaa, jos joutuisit työttömäksi. Laskurissa ei ole enää huomioitu lapsikorotusta, koska se poistuu 1.4.2024 alkaen.

Huomaa että laskuri on vain suuntaa antava ja todellinen päiväraha perustuu tarkempiin laskelmiin.

Ansiosidonnaisen päivärahan suuruus päivässä: 0

Ansiosidonnaisen päivärahan suuruus kuukaudessa: 0

Nettotulo kuukaudessa veroprosentin mukaan: 0

Huom: Ansiosidonnaisesta päivärahasta peritään aina vähintään 25% veroa.

Ansiosidonnaisen määrä laskuri laskee työttömyysturvan määrän

Ansiosidonnainen päiväraha eli niin sanottu liiton raha

Jos joudut työttömäksi, niin sinulla on mahdollisuus saada ansiosidonnaista päivärahaa. Jotkut saattavat kutsua tätä myös nimellä liiton raha, mutta nykyään tai pitkään aikaan ei ole enää tarvinut kuulua varsinaiseen liittoon vaan riittää, että olet jonkin työttömyyskassan jäsen, kuten esimerkiksi YTK:n. Ansiopäivärahaa on mahdollista saada, kun olet ollut jäsen vähintään 26 viikkoa. Ansiosidonnaisen päivärahan ehtona on myös, että ilmoittaudut työnhakijaksi TE-keskuksessa. Työnhakijaksi voi ilmoittautua osoitteessa työmarkkinatori.fi

Kuinka pitkään ansiopäivärahaa on mahdollisuus saada?

Ansiosidonnaisen päivärahan kesto määräytyy sen mukaan, kuinka pitkään olet ollut töissä ennen työttömyyttä.

  • 300 päivää, jos olet ollut töissä enintään 3 vuotta
  • 400 päivää, jos olet ollut töissä yli 3 vuotta
  • 500 päivää, jos olet täyttänyt 58 vuotta ja sinulla on yhtäjaksoista työuraa vähintään 5 vuotta.